Puun monta elämää

10.03.2020

Mitä tehdä, kun upea, tuuhea  pihakuusi  esti jo saunaan pääsyä.  Lumitalvina piti liki kontata alta, ellei halunnut lunta niskansa.  Kaataahan se piti, kuten aikanaan moni muukin.

Tätä julmuutta hyvitän  istuttamalla uutta. Nyt on tilauksessa 30 metsä-kuusen tainta, 15 rodoa ja Magnoliaa. -  Myös sama määrä erikoishavuja. Puutarhaa muokatessani kerään  kaatojen yhteydessä kertynyttä puujätettä hyötykäyttöön - polttopuuta kun on riittämiin. Rajana on vain mielikuvitus.

Kuusenhavuilla  voi suojata arvokasveja pakkasilta. Saatu hake on  erinomaista metsäpolkujen tekoon ja hyvin maadutettuna  se sopii myös istutuspenkkeihin.

Kun kasan kuusenoksia ruuvasi pystyyn, sai lehtikomposti kivan suojan. Oksan pätkistä voi loihtia kaulureita  perennapenkeille. 

Kohopenkeissä  puupölkyt pitävät ryhtiä halkaistujen parimetristen rajatessa polkuja. Polun pohja on taas saanut katteekseen itse tehtyä kaarnaa ja haketta. Soramurskeen tehtävä on vain visuaalinen vaihtelu.

Vielä pieni lisä. Maassa makaavista risuista ja oksisita on rakennettu hauska taukomaja  metsäpolun varrelle.