Kohtalona Rhododendronit

 Jos en aikoinani olisi tajunnut pistäytyä Mustilan Arboretumissa, en tiedä mitä olisi tapahtunut. Olisinko löytänyt ajan saatossa rakkauteni rodoihin? Aikavarkaat kun repivät minua niin moneen suuntaan. Kaikki alkoi noin 25 vuotta sitten oivalluksesta hankkia Mustilasta markalla muutamia pikkuruisia hibatuijan ja rodon taimia. Rakentamisen vuosikymmen vei vapaa-ajan asunnollani Kirkkonummella kuitenkin kaiken huomioni ja koko hankinta unohtui jonnekin metsän kätköihin.

Ensimmäiset kosketukset

Rodo astui jälleen elämääni kotonani Kruununhaassa. Kun roskiksessa pilkisteli tuo söpöläinen vihreine lehtineen, tempaisin löytölapsen kärryyni. Selvisi, että arkkitehtipojat naapurissa olivat pitäneet rodoa sisäkasvina ja sittemmin hylänneet. Uusi koti löytyi mökiltäni. Ei ollut väliä mihin sen paiskasi, koska roskista huonommaksi ei rodon elämä voinut mennä.

Uuden löydön tein kymmenisen vuotta myöhemmin eksyttyäni viidakkoon, jossa horsmat, vatukkapuskat.nokkoset ja koorteet olivat peittäneet maan. Alkoi raivaustyö, sillä alta kurkitelivat unohdetut Mustilan taimet. Syntyi kuva rodolaaksosta.

Toinen herääminen

Mitä olisi vielä jatkossa tapahtunut ellen olisi hupsahtanut rodomaailmaan.  Asia eteni ratkoessani yhtä ongelmaa. Mökilläni oli ollut alppiruusu, jonka uusi vuosikasvu peittyi aina valkoiseen, leijuvaan pölyyn.

Aloin kysellä reseptiä vaivaan. Googlaaminen tuotti tulosta. Rodotietäjät Osmo Jussila ja Kristian Theqvist paljastivat kyseessä olevan Alppiruusujauhiaisen. Samaan hengenvetoon liityin Dendorologiaseuraan, Rhododendron-kerhoon ja Mustilan ystäviin. Tuolloin myös vihermassoittelu pelkillä havukasveilla vaihtui kiinnostukseen rodoista. -  Siitäkin huolimatta että olin päättänyt, ettei kukkia minun puutarhaani.

Vuosien jälkeen tuo arkkitehtien ex-rodo revittelee kiitollisena itseään joka suuntaan.

Kerhojäsenyyteni mahdollisti edullisia taimitilauksia mm. Puolasta. Haave rodopolusta alkoi  saada konkretiaa.

Hibatuijat taustalla, rodot, saniaiset ja pikkutalvio alkoivat viihtyä keskenään kuusen varjoissa.

Jättiläisrodolla lienee ikää noin 30 vuotta ja tilaa se vie kaksion verran eli 6x8 neliömetriä. Kasvu jatkuu. Uudet lehdet puhkeavat limenvihreinä ja houkuttelevat Alppiruusujauhiaisia lehtien alapinnoille. Se ilmenee valkoisena pölynä. 

Pari. kolme kertaa kesässä on jokainen nuori lehti käännettävä ja ruiskutettava mäntysuopaliuoksella. Onneksi tepsii.

On vaarallista lähteä excursioille ulkomaille. Sitä kun ei koskaan tiedä mitä reissun jälkeen tapahtuu. Uusi yhteisöni mahdollisti ensimmäisenä kiertomatkan Norjaan. Upeaat vuorimaisemaat rodoineen mykistivät.

Tajusin, että itsellänikin on pieni vuori. Se oli vain rämettyneen havumetsän peittämä. Alla näkymä kalliolle.

 Surutta surmin kaatui nelisenkymmentä havupuuta paljastaen upean, portaittain kohoavan kalliomaiseman. Kiitospalkalla karsi naapuri rungot itselleen. Minulle jäi raivaushommat. Sinne oksiston sekaan oli vain sukellettava. Urakka kesti pari kuukautta, mutta into oli suuri.  Samalla syntyi uutta ekotaidetta. 

Jo tämä neljännesvuosisata mökkielämää on näyttänyt ympäristömuutokset. Kauris- ja peurakanta on voimakkaasti kasvanut. Onneksi rodot eivät maistu noille herkkusuille toisin kuin ensimmäisiä kasvuvuosiaan harjoittelevat tuijalajikkeet. Verkkoja ja aitoja on tarvittu ja rakennettu.

Ilmastonmuutos on tosiasia. Ainakin tänä syksynä. Puutarhalehdissäkin eskortteeranneet laakson polut saivat ylleen reilun vesipeitteen mukaan lukien rodojen juuristot. Useimmille tuli siirto. Muutaman vuoden vanhoina ja pienijuurisina se onnistui hyvin. Kaikkia jopa kymmeniä tuijia ei voinut eikä ehtinyt voinut siirtää. Nyt  kevät ja kesäö 2018 näyttävät, kuinka elinkelpoisina kasvustoni on kuukausien vesikylpyjen jälkeen. Suunnitteilla on salaojitus, joka tulisi olemaan 50-60 metriä pitkä pätkä.

Eira 19.3.2018