Kaivonkannen muodonmuutos

08.02.2020

Tonttia raivatessa löytyi betoninen kauhistus

Kun olin hävittänyt valtavaksi levinneen ruttojuurialueen, niin pelkkää riemua se ei alkuun tuonut,  Esiin ilmestyi osin unohtunut, harmaa ja sammaloitunut kaivonkansi. Se ei luvannut hyvää näkymille, joilla halusin ilahduttaa laajenevaa pihapiiriäni. Jotain piti kehittää. - Ei kun kauppaan ostamaan ensin sementtiainekset levitettäväksi pinnalle.

Sitten alkoikin hauskuus, kun lapsenlapseni kanssa aloimme rikkoa jo hieman lohjenneita, eri värisiä saviruukkua ja hakea kaikenlaista muutakin sään kestävää. Tähän  tuhrasimme myös Iittalassa puhallettuja sinisiä lasimunia sekä kromattuja oven kahvoja. Niitä oli saatu keittiön kaapiston vaihdon yhteydessä. Riemulla syntyi kuvan mukainen ekoteos.

Talvisin kaivo oli pitänyt suojata havuilla kylkiä myöten. Nyt kyljet saivat tueksi pystyrimoituksen painekyllästetystä. Tämän reunuksen ja betonirenkaan väliin ripoteltiin kaupasta ostettua  punaoranssia haketta ja kaarnaa. Työ oli valmis ja helpottamassa joka syksyistä havujen hakemista.