K-Raudasta löytyi kiertokasvien kiipeilytelineet. Mikä eteen, kun jyhkeät rauta- tai puuportit eivät tuntuneet sopivalta. Ne olisivat tukkineet näkymän sekä taloon että puutarhaan. Kiertely kaupoissa tuotti tuloksen. Löysin kolmiosaisena linkkuun menevät vahvaa terästä olevat, mutta kevyet tukitelineet. Toinen leveähkön pottin vasemmalle, toinen...

Tonttini Kirkkonummella, 8000 neliötä, on ollut jo vuosia talvisin melkoinen herkkukaappi valkohäntäpeuroille ja kauriille. Myös jänikset ovat hakeneet maistiaisia erityisesti juuri istutetuista omenapuunrungoista. Nälissään nuo ihanat otukset ovat osanneet repiä suojaverkkoja alas ja keksiä muutakin jäynää.

Mitä tehdä parille kilolle ristipääruuveja? Niitä oli kertynyt purkutuotteena saamistani kerrostaloyhtiön parvekerimoista. Yhtiön roskikselta oli löytynyt myös keittiökaapin leikkuulauta.

Osa tästä artikkelista on julkaistu Rhododendron lehdessä 4/2019. Kuva yllä Rodolaaksostani.

Talon eteläreunaa ympäröi laatoitus, jonka syntymästä oli kulunut jo 20 vuotta. Kerran se oli jo puhdistettu, mutta jokavuotinen humus oli tehnyt tehtävänsä. Laattojen välit kukertivat sammalta ja maksarruohoa milloin kellervänä, milloin vihervänä. Yläpuolella taivasta hipovista männyistä tippuvia neulasia oli vaikea lakaista tai puhalluttaa...

Kesällä 2017 ruttojuurikaivanto oli mahdollisuuksien lähde. Alla kuvia ympäristöstä, jossa lammikon yhteyteen rakennettiin uusi terassi, rähjääntynyt kaivonkansi sai uuden ilmeen ja reunuksille rehevöitettiin kasvillisuutta.